Tahko MTB 2016

Pääsinpäs viivalle terveenä ja kaikki palaset kohdillaan, vaikka pieniä jännitysmomentteja koko kisaan starttaamisen suhteen oli ilmassa.

TahkoMTB oli minulle nyt viides perättäinen ja siitä sainkin heti numerolappua hakiessani todistuksen. Suurmestarin kunniakirjan. Tahkolla on tullut siis kierrettyä rinkiä jo viitenä vuonna peräkkäin ja jos mielii vielä toisen kunniakirjan, Vuorineuvoksen kunniakirjan saada, pitäisi vielä toiset viisi vuotta käydä "tahkoamassa". Houkuttelevaa, joskin kyllähän tuo reitti alkaa jo olla nähty. Eipä siinä, perävuosina siellä silti on tullut oltua. Viime vuoden keskeytys 180km matkalta pisti silloin Tahkon osalta rensselit roskiin ja ajattelin, että tänne en enää tule. Turha nurista. Keskeytykset ym. kuuluvat tähänkin lajiin. Tahkolla kysytään kuitenkin kestävyyttä niin kuskilta kuin myös välineiltä. Tänäkin vuonna välinerikkoja näki useita kuten myös erinäisiä henkisiä tai fysiologisia katkeamisia. Tänä vuonna myös kuuma keli teki kisasta haasteellisen ja nesteiden sekä suolojen saamisesta oli pidettävä hyvää huolta. Energioiden ollessa vähissä, matka katkeaa kuin seinään.

Minulla oli reilu viikko ennen Tahkoa jonkinlainen flunssa päällä ja juhannuksena pistin tehotreenit tauolle ja keskityin paranteluun sekä kevyeen treeniin. Tahkon alusviikolla uskalsin taas hieman nostaa kierroksia ja kaikki tuntui olevan kunnossa, joskin aamuisin tukkoisuus vaivasi melkoisesti, vielä pari päivää ennen kisaakin. Matkustimme Tahkolle perjantaina rouvan päästyä töistä ja ajokeli oli loistava sekä lämmin.

Tahkolla tein pienen alkuverkan pyörällä ajaen El Granden ylös ja lasketellen loppulaskun virkistääkseni muistia sen vaativuudesta. Testissä kuulin pyörän kammista outoa rutinaa ja ritinää, mikä vaivasi mieltäni. Kaikki ruuvit ja mutterit olivat kireällä, renkainen linkut kunnolla kiinni ja kaikki oleelliset paikat pyörästä öljytty. Ritinä jatkui aina polkiessa ja pelkäsinkin, että keskiö on kajahtamassa. No, ei sentään keskiö ollut sökönä, mutta onnistuin ohjainkannattimen toisen kiristysruuvin katkaisemaan illan aikana pyörää vielä tsekatessani. Ruuvi poikki = ei kisaan tai uusi stemmi jostain tilalle. Onneksi, siis todellakin onneksi kisakeskuksen SRAM-huoltopisteellä oli samankokoinen ja samalla nousu/laskukulmalla oleva stemmi myytävänä ja ei muuta kuin se pyörään ja uutta testiä. Kaikki muu oli kunnossa, mutta ritinää kuului edelleen.

Hyvin ja huonosti nukutun yön jälkeen ritinä vaivasi mieltäni ja aamulla ennen seitsemää kävin morjestamassa seuratovereita heidän 240km koitoksellaan ajaessaan mökkimme ohitse. Putsasin keskiön ympäristön pesuaineella, kiristin pultit ja ritinä oli poissa. Liekö automatkalla tiestä noussut hiekkapöly kertynyt sen verran kampien ympärille ym, että se hiersi kampia pyörittäessä.
Juomapullot telineisiin (High5:n tuotteita), ajokamat niskaan ja tekemään pientä alkulämppää. Keli oli kello 8.00 jälkeen jo todella lämmin, joten hikinen kisa olisi tiedossa. Teinkin toiseen 750ml juomapullooni normaalia vahvempaa eletrolyyttijuomaa ja toisen pullon hieman miedompaa. Geelejä minulla oli kuusi plus starttigeeli. Mukana oli myös merisuolakiteitä kaiken varalle.

Kisaan lähdettiin jälleen ryminällä, johtoauton perässä alkuun ja sitten auton poistuttua edestä omaan tahtiin = räkäposkella yrittäen välttää kolareita. Tarkkana sai todellakin olla ja jo heti ensimmäisen kilsan jälkeen oli joku kolari ja kaksi pyöräilijää pusikossa. Seuraava tapaturma oli hieman tuon jälkeen kovavauhtisen hiekkatieosuuden yhdessä mutkassa. Muutamia rengasrikkojakin näkyi jo ennen polkupätkien alkua sekä muutama ketjunkatkeaminen.
Minä vältyin kolareilta hieman malttaen innokkaimpien rynnijöiden kanssa. Välillä mentiin ihan takarenkaassa kiinni ja todella riskirajoilla, sillä yksikin ajovirhe suuntaan tai toiseen olisi merkinnyt ydintuhoa.
Ensimmäiseen väliaikapisteeseen Eskolaan (21km) tulin ajassa 1t 8min, joka oli minulle ihan ok vauhtia. Kovempaakin olisi ehkä pitänyt tuo alun helppo osuus painella, sillä kun juurakoissa ja kivikoissa ajaminen Kinahmin nousun jälkeen alkoi, meni jäykkäperäisellä pyörällä ajaminen haastavammaksi ja aikaa paloi. Tällä kertaa ajoin koko Kinahmin pitkän nousun ylös, joskin kertaalleen piti jalkakosketusta ottaa kun edellä ajaneet hieman kompuroivat. Tahti oli kuitenkin sopivan rauhallinen, ettei nousussa tullut poltettua liikaa energiaa. Kinahmin jälkeen kapealla polulla laskuvoittoisella osuudella tein pienen ajovirheen ja rysähdin pusikkoon. Itseäni en onneksi telonut pahemmin naarmuja lukuunottamatta, mutta olin jotenkin solmussa siellä pusikossa pyöräni kanssa, että meni muutama minuutti keräillä itseni sieltä pois. Koomista, joskin myös onnekasta ettei pahemmin käynyt. Meno jatkui ja pidemmillä hiekka-autotieosuuksilla poljin niin kovaa kuin vain pääsin. Vauhti olikin mukavasti 40+ km/h ja muutama kuski siinä hyödynti peesiä. Ehkä jossain vaiheessa olisin toivonut itsekin peesiapua, mutta aivan sama. Kinahmin kakkosnousuun tulin hyvällä sykkeellä ja poljin senkin nousun niin pitkälle kuin sitä ajamalla pääsee. Loppu meneekin ylös sitten vain pyörää kantamalla "Taivaan Portaissa".

Jossain Tuulivaaran nurkilla. Kuva: Harri Puumalainen

Toiseen väliaikapisteeseen Rahasmäkeen (48km) tulin ajassa 2t 38min, eli suht sama vauhti oli pysynyt yllä ottaen huomioon maastoon vaativuuden. Tahkon reittihän ei ole mikään endurorata, mutta varsinkin viime vuoden mutavellien ja vuoden aikana sateiden tekemät "tuhot" reitin kivikkoihin olivat tehneet niistä pahoista kivikoista vieläkin pahempia. Kaikki riskit leijuivat ilmassa. Muutamassa kohdassa piti antautua ja mennä kivikasat juosten läpi, mutta muutoin kaikki ajettiin. Jäykkäperäisellä edelleenkin annettiin hiukan liikaa tasoitusta ja oikeastaan ainoa lääke olisi ollut vain runnoa riskillä kaikki juurakot ja kivikot läpi ja toivoa parasta ettei mitään hajoaisi. Ihan niin rämäpäinen minä en ole, mutta kaiketi pitäisi olla.
Viimeiseen pitkään nousuun, El Grandeen ja sen juurille tulin ajassa n. 2t 50min, Ei ihan sitä mitä olin lähtenyt hakemaan, mutta kuitenkin. Päätin, että täysillä loppuun asti, oli loppuaika mitä tahansa. Kolmeen tuntiin en tulisi maaliin pääsemään, mutta jos nyt omaa 3t 13min enkkaani saisin vähän parannettua. El Grandekin nousi tosi nätisti ylös jättiläispaarmojen samalla kiusatessa. Takana en nähnyt ketään, mutta edessä näkyi muutamia kuskeja. Katse niihin lukittuneena runnon Tahkovuoren päälle ja toivon, että jarruissa vielä riitti hönkyä loppulaskuun. Alamäen alkaessa, päästin jarruista irti ja annoin mennä. Jossain vaiheessa kuului jokin pahaenteinen poksahdus tai kolahdus ja päästin suustani kirosanan! Yritin siinä 50km/h vauhdissa katsella renkaita ja kuulostella pyörää ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Huh! Loppulaskun jyrkimpään osaan tulin kovalla vauhdilla. Perse irti satulasta ja niin paljon painoa takarenkaan päälle kuin pystyin ja vauhdilla alas. Laskun aikana oli myöskin oltava tarkkana, sillä irtokiveä ja irtohiekan liukastamaan kivipintaa oli siellä täällä. Takarengas pomppien tulin pahimmat kivikot alas ja kohti viimeisiä polun pätkiä. Edessäni polki naisten sarjan neljänneksi sijoittunut Anni Kainulainen, jota yritin vimmatusti saada kiinni. Lopulta ylitimme maaliviivan samalla kellonlyömällä ja loppuajakseni tuli 3:14:33. Aika on n. minuutin hitaampi kuin ennätykseni ja jäin siis jonkin verran tavoitellusta kolmesta tunnista. Ehjänä kuitenkin maalissa ja mikä parasta ilman minkäälaisia kramppeja tai selkävaivoja. Nuo ehkä antoivatkin minulle sen tyytyväisyyden tunteen vaikka kyllä tuo loppuaikakin ihan siedettävä on. Se kaatuminen söi sen pari minuuttia ja ennen kuin siitä vauhtiin taas pääsi. Veikkaan, että max. 3t 10min olisi voinut olla saavutettavissa.

Maalissa. Kuva: TarjaK.

Lopulta kuitenkin hyvä ja ehjä ajo. Kalustoa täytyy ehkä miettiä ensi vuotta ajatellen uudelleen, sillä vaikka nyt en Tahkon voitosta taistelekaan, on täysjoustolle tuolla kyllä oma merkityksensä. Jäykkäperälläkin reitti on toki ajettavissa, mutta helpommin siellä poluilla etenee kun pyörä joustaa molemmista päistä.
Kuten jo tuossa kirjoitinkin, energioiden kanssa ei ollut mitään ongelmia ja koitinkin pitää kokoajan kelloa silmällä, että geelejä tulisi otettua n. 25-30min välein. Viimeiselle 10 kilsalle otin kofeiinipitoisen geelin, joka colanmakuisenakaan ei maistunut kauhean hyvältä, kun se oli aikansa lämmennyt ajopaidan taskussa. High5:n elektrolyyttijuoma vahvana sekoituksena oli todella hyvä ja siitä saatujen suolan ja magnesiumin ansiosta kramppejakaan ei päässyt muodostumaan.
Jotain ajosta jäi silti uupumaan vaikka uskoisin, että hirveän paljon kovempaa en olisi pystynyt edes ajamaan.

Nyt alankin rakentamaan treeniohjelmaani periaatteessa vain ja ainoastaan Vaarojen ultraa (87km) varten, joka juostaan 1.10. Kolilla. Pari maastopyörämaratonia ajan toki ennen sitä sekä juoksen lyhyempiä kisoja muutamat, mutta tuo Kolin reissu on nyt kisoista ykkösenä. Tiedossa on siis tunkkaamista, polkujuoksua, koviakin treenejä, mutta toki myös maastopyöräilyä. Parin viikon päästä käymme perheen kanssa lämmittelemässä Rodoksella viikon verran. Sinnekin toki lähtee juoksukamppeet mukaan. :)

Näihin kuviin!

Jani