Kisaputki jatkui lauantaina Laajavuoressa

Kaksi viikkoa sitten juoksin Karhunkierroksella 82km ultramatkan ja tässä välissä kuluneen ajan haettiin tuntumaa maastopyörään. Eilen kisattiin Laajavuoressa perinteinen Laajavuori XCM, jossa matkoina olivat 24, 48 tai 72km.

Lopputulos ei minun kannaltani ollut varsin tyydyttävä. Kauden ensimmäinen maastopyörämaraton ja eka DNF saatu tilastoihin. Tässä hieman spekulointia sekä raporttia kisasta.

Valmistautuminen

Karhunkierroksen ultrasta kerkesi kulua kaksi viikkoa, vain kaksi viikkoa - jo kaksi viikkoa - miltä kantilta sitä tarkastelee. Valmistautuminen Laajavuoreen sujui silti mielestäni varsin hyvin. Karhunkierroksen jälkeen kevensin harjoittelua viikon ajaksi, tehden kuitenkin aktiivisesti peruskestävyyslenkkejä, lyhyempinä sekä viikonloppuna hieman pidempänä. Jalat alkoivat olla juoksukunnossa jo viikko sitten lauantaina ja sunnuntaina pyöräkin kulki varsin mallikkaasti 50 kilsan verran treenilenkillä. Laajavuoren kisaa alustavalla viikolla tein maanantaina kaksi juoksulenkkiä, joista toinen oli hieman terävämpi sisältäen lyhyitä vetoja, hapenottoa koitellen.
Torstai oli poikkeuksellinen päivä työmatkojen suhteen, sillä kuljin työmatkat autolla töiden ja muksun lääkärikäynnin vuoksi. Illalla kävin kuitenkin vielä "irroittelemassa" reilu tunnin polkujuoksulenkillä. Perjantaina ajelin työmatkat taas pyörällä ja töiden jälkeen kävin juoksemassa 20min availevan lenkin sileällä, vk1-kynnyksellä ja loppua kohden vauhtia nostaen lähelle kisavauhtia. Kaikki oli kunnossa. Pyöräkin iskussa.

Laajavuori XCM 72km

Kelistä ennustettiin puolipilvistä, noin 12 astetta lämmintä, ehkä pientä sadetta johonkin väliin. Kelistä viis. Valmiina oltiin ja siinä alkuverryttelyn aikana pieni vesisade hiukan pisti tuntosarvia herkälle, josko sittenkin saataisiin vettä niskaan kisan aikana. Porukkaa alkoi kasaantumaan lähtöviivan tuntumaan hyvissä ajoin ja tuttu Laajavuoren meininki oli taattu. Osallistujia oli satapäin ja fiilis hieno! Sen verran pitää vetää kotiinpäin, että Jyväskylässä nämä kisajärjestelyt(kin) hanskataan.
Kisaan startattiin kello 12.00 sakean pölypilven saattelemana, kun satapäinen pyöräilijälauma säntäsi baanalle. Tällä kertaa starttasin hyvin läheltä eturiviä, jotta saisin heti oman ajon kulkemaan ilman ruuhkissa kökkimistä. Ja hyvinhän se homma lähti toimimaan. Sain heti hyvän sykkeen päälle ja pääsin hyvissä asemissa ensimmäiseen kovavauhtiseen takarinteen laskuun. Kärkikin oli vielä näkyvissä. Tarkkana sai tuossa ekassa laskussa olla, sillä takarenkaassa kiinni ajaessa ei juuri monttuja ja railoja näe. Siitä onneksi selvisin hyvin ja leveämmällä baanalla päästin taas hevoset irti.
Naisten kakkonen, Pauliina Pohja ajoi hetken aikaa siinä edessäni ja ajattelin, jos hänen peesissä pysyn, saan varmasti hyvän loppuajan. Hiukan hän näytti kuitenkin säästelevän ja ajoin hänestä ohi. Kapeilla poluilla ja niillä olleissa jyrkissä nousuissa ei enää ohiteltu, joten letkassa mentiin. Ekaan huoltoon tulin hyvällä sykkeellä ja meno maistui. Pyörä toimi ja jalka jaksoi. Ehkä jos jotain hienosäätöä olisi pitänyt tehdä, niin rengaspaineita hiukan alemmas. Turhan kovalla nakilla olin liikkeellä. Kovalla pinnalla tosin Raceking rullasi hemmetin hyvin. Nautin.

Tiukkaan mutkaan valmistautumassa.

Oikeastaan koko ensimmäisen 24km kierroksen verran meno oli tosi hyvää. Energia imeytyi hyvin, nestettä meni tasaiseen eikä jaloissa tai kropassa muutoinkaan ollut mitään ongelmaa. Kun muutaman juurakkoisen pätkän jälkeen tultiin taas kuntoreitille ja alettiin kiipeämään "Ässämäkeä", meno tuntui aina vaan paremmalta. Ässämäen päällä toki hiukan hapotti, mutta sen jälkeen kun päästään kovavauhtiseen laskuun kroppa kerkesi hyvin palautumaan ja hapot poistuivat.

Eka kierros meni oman Polarin mukaan aikaan 1t 7min, joka oli hyvää haipakkaa - yli 20km/h keskarilla. Juomaa oli minulla pullossa vielä sen verran, että päätin lähteä uudelle kierrokselle ilman pullonvaihtamista. Huoltopisteitäkin oli sen verran tiheään, ettei juomasta ainakaan pulaa olisi ollut.
Edessäni ajanut isompi ryhmä ajoi koko ajan sen verran samaa tahtia tai jopa hiukan kovempaa, etten saanut heitä kiinni. Toinen kierros meni siis alkuun hieman itsekseen ajellen, mutta onneksi takana oli yksi Medilaserin kuski. Hiukan hiljesin ja odotin hänet peesiini. Puhuttiin siinä, että ajetaan edellä menevä porukka kiinni vuorovedoin. Kuulosti suunnitelmalta. Alkuun minä vedin ja jossain kohden vaihdettiin. Hiekkatiepätkällä ajettiin reippaalla kammella ja vauhti oli vielä hyvää. Sitten alkoi taas kapealla polulla hieman jyrkkenevästi ylämäkeen ajaminen ja jäykkäperäisellä maasturilla joutuu kropalla tekemään hiukan enemmän työtä. Se alkoi reilun puolentoista tunnin ajamisen jälkeen tuntumaan alaselässä, joka minulle on hieman omituinen kokemus. Selän rasitusta kyllä joka kerta on todettavissa, mutta nyt puristus oli kovempaa ja nimenomaan jyrkissä ylämäissä voiman siirto polkimelle teki pahaa. Päästin Medilaserin kuskin menemään ja sitkuttelin jyrkkiä mäkiä ylös väkisin punnertaen. Taluttamisesta olis ehkä ollut apua, mutta eihän sitä nyt kävelemään oltu lähdetty, pyörän kanssa ja numerolappu tangossa. Kuskeja alkoi pikkuhiljaa valumaan ohitseni ylämäissä, joskin alamäet ja tasaiset pystyin polkemaan suht hyvin. Yhdellä teknisemmällä polkupätkällä pomput ja tärinät vaikeuttivat ajamista tuon selän takia niin paljon, että en saanut pyörää pidettyä edes kunnolla hallinnassa vaan "ote alkoi lipsumaan". Onneksi sain pidettyä itseni reitillä/polulla ja punnersin eteenpäin minkä selkäjumi antoi myöten. Välillä tuuli tosi kipakasti vastaan ja vettäkin tuli niskaan. Nuo eivät juuri lannistaneet, mutta huomasin, että kun vauhtia joutui ylämäissä pudottamaan, syketasokin alkoi tippumaan. Vedin lisää energiaa napaan, mutta meno ei parantunut ja selkää puristi. Poljin putkelta loivemmat mäet, joka ihan jopa toimikin, mutta vain hetkellisesti. Kun reitti tulee kovavauhtisen laskun päätteeksi Laajarin edustalle ja josta alkaa reipasvauhtinen baana, hetken ajattelin, että kyllä tämä tästä. Kolmas kierros enää, vaivaiset 24km - mutta n. 600 nousumetriä. Nopeat alamäet ja tasamaat menivät hyvin, mutta Kortemäen vesitornin nousu oli viimeinen niitti. Ei enää pystynyt punnertamaan yhtään vaan jalkauduttava oli. Siitäpä sitten oikeastaan kypsyttelin ajatusta epätodennäköisestä kolmannesta kierroksesta. Vedin vielä yhden geelin vaikka matkaa huoltoon/uudelle kierrokselle oli enää 2-3 kilsaa. Viimeiset pienet nypytkin olivat myrkkyä alaselälle. Ajoin kierroksen täyteen ja siitä huollon kautta toteamaan DNF (did not finish).

Vielä voimissa toiselle kierrokselle lähtiessä

Siinä numerolappua irroitellessa järjestelyporukassa mukana ollut Matti totesi, että tosi paljon oli keskeyttäneitä juurikin selkävaivojen takia. Lopputuloksia katsoessani pitkältä matkalta keskeyttäneitä oli parisen kymmentä. Tokkopa kaikki selkävaivojen takia, mutta milloin minkäkin syyn takia. Kaksi kierrosta (48km) meni aikaan 2t 25min ja jos nyt spekuloidaan ilman ongelmia 3t 30min aika olisi ollut hyvinkin realistinen. Näin tällä kertaa.

Jälkipyykit

Mitä tästä jäi käteen ja miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Mielestäni ennen selkävaivaa kaikki sujui todella hyvin. Uskalsin lähteä liikkeelle oikeasti kovaa ja sitä vauhtia kesti hyvän matkaa. Olisiko siinä ehkä ollut yksi syy selkävaivoihin? Puolitoista tuntia kovaa repimistä ja rynkytystä tekee jokatapauksessa hallaa. Onhan sitä toki ennenkin ajettu vaahto suupielissä tärinässä ja ryskeessä. Oliko lihaksiston palautuminen Karhunkierrokselta ok? Tuossakin voi olla perää. Vaikka juostessa pitkiäkin matkoja minulla ei selän kanssa ole ollut mitään ongelmaa, kokonaisrasitus keholle juoksemisen aiheuttamassa tärinästä voi olla arvaamaton. Ehkä jokin näiden kombinaatio voisi olla syy. Tiedän ainakin nyt, mihin osaan kehosta pitää panostaa. Keskivartalon ja selän lihaksia olen kyllä vahvistanut ja ylläpitänyt tehokkaasti, mutta ehkä tuon alaselän osalta pitää vielä työtä tehdä.
Käteen jäi kuitenkin suht hyvävauhtinen ja muutoin ehjä ajo. Uskalsin pitää kovaa vauhtia myös melko haastavissa rynkyttävissä laskuissa vaikka tälle keväälle näin kovavauhtista lenkkiä tai kisaa ei ole tullut tehtyä. Pyörä oli aivan mainio, jälleen kerran, joskin täysjousto olisi ollut paras valinta lauantaina. Toisaalta, ei näitä ajoja kuitenkaan niin tiheään tule tehtyä, että lähtisi uuteen täpäriin investoimaan, ainakaan tässä vaiheessa.

Tästä vielä kisan statistiikkaa uteliaimmille: Klik!

Nyt onkin jälleen parin viikon tauko ennen juhannuksen Kiimasen savun juoksukisaa. Tahkoon on onneksi vielä kolme viikkoa, joten selänkin kerkiää laittamaan kuntoon.

Jani