Fiilikset ensimmäisestä polku-ultrasta - NUTS Karhunkierros 80km

Yksi tämän vuoden kovimmista kilpailullisista haasteistani on nyt läpäisty. Viime lauantaina juostiin jälleen Rukalla NUTS Karhunkierros, jossa matkoina olivat 33km, 53km, 80km ja 160km. Jokaiselle jotakin ja vähän päälle.


Tätä varten on treenattu. Talvella on hiihdetty ja juostu sekä tehty kuntosaliohjelmaa. Kestävyyspohjaa rakensin siis melko pitkään ja huolella. Välillä toki otettiin kropasta löysät pois mm. hiihtokilpailuiden sekä juoksukisojen muodossa silti pitäen katse tiukasti kiinni toukokuun viimeisessä viikonlopussa ja Karhunkierroksen 80km polkujuoksussa. Jossain vaiheessa kevättä kävi pieni epäilyksen peikko kurkkimassa, mutta en antanut sille sijaa. Ajattelin, että meneehän tuo 80 kilsaa läpi vaikka reippaasti kävellen. No, ei nyt ihan, mutta kevyesti hölkytellen. Lähtökohdat huomioiden ja hyvältä tuntuneiden pitkien treenilenkkien turvin uskalsin pitää tavoitteestani kiinni. Karhunkierrokselta maaliin ja mielellään ennen 17 tunnin aikarajaa. Jossain lähempänä kisapäivää ehkä hieman nälkä kuitenkin kasvoi ja ajallinen tavoitekin alkoi muotoutumaan päässä. Jos nyt 11 tunnin haarukkaan osuisi loppuajassa - tai kun reitti onkin kuiva, niin mites 10t 30min? Nuo olivat niitä tavoitteita, jos kaikki sujuisi hyvin. Ja mahdollista se olisi ollutkin, mutta kerrotaan nyt tarina ensin:

Kohti Rukaa

Perjantaina kello 8.00 starttasimme Jyväskylästä useamman auton "convoyna" kohti Rukaa. Matka taittuikin varsin joutuisasti mukavassa seurassa tulevasta koitoksesta rupatellen. Meidän autokunnasta neljä starttasi 80 kilsalle, yksi 53 kilsalle ja yksi 33 kilsalle. Kokemuksia jakaen aikaisemmista kisoista jokainen sai varmasti vähän jotain vinkkiä omaa tulevaa suoritustaan varten ja ehkä hieman lisää varmuuttakin. Itselläni olo oli rento eikä oikeastaan jännittänyt yhtään. Saavuimme Rukalle iltapäivällä neljän nurkilla, josta suuntasimme numerolappuja hakemaan sekä pettymykseksemme toteamaan, että Buff -huiveja jaettiin vain 53km juoksijoille. No, eipä siinä. Kokemukset tulevat olemaan Buffia arvokkaammat, uskoin.
Nukkumaan menimme hyvissä ajoin sillä herätys olisi jo ennen aamu viittä. Bussikuljetus Hautajärvelle, starttipaikalle lähtisi kello 5.45 ja sitä ennen meille oli katettu varhaisaamiainen nautittavaksi. Puuro ja banaani upposivat hyvin ja sitten bussin kyytiin.

Ultraajat bussissa. Kuva: Tero Pelkonen

 Hetki ennen starttia

Jännitys alkoi hiipimään vatsaan, kun saavuimme Hautajärven keskukselle. Pikainen varusteiden tsekkaus, lämmittelyvaatteet numeroituun muovipussiin ja ne takaisin kuljetukseen Rukalle. Vielä viimeiset vessakäynnit ja tsemppaukset tovereille. Tästä lähtee, ensimmäinen ultra! Kello 7.00 lähdettiin baanalle.

Kohta päästetään Trail Runnersit irti!

Kisa

Matkaan lähdettiin kukin omin tavoittein. Meidän porukasta Piia pyysi muistuttamaan, ettei hän lähtisi liian kovaa liikkeelle. Lähdin hänen peräänsä, sillä tiesin hänen vauhtinsa olevan minulle sopivan reipasta. Taaempana Tero huuteli "Hei hei Jani!". Ennakointia tulevasta?
Vauhti oli juuri minulle passelia 5:20 - 5:40 välillä vaihdellen. Juoksurepun paino ei sinänsä tuntunut, mutta rajoitti kuitenkin sen verran, että kovin paljoa kovempaa ei kannattanut hönkyillä. Jossain kohden sanoin edessä juosseelle Piialle, että muistetaan rauhallinen vauhti.. Näin jatkettiin, kärkijuoksijat irtaantuivat ja alkoi muodostua porukoita. Juoksimme tosi pitkään välillä kaksistaan välillä muutaman muun kanssa. Yhdessä neulaspolun alamäessä sanoin, että voisin hiukan rullailla mäkeä alas reippaammin ja ohitin Piian. Pistin reilusti vauhtia lisää laskuissa ja sitten en häntä enää nähnyt. Nostinko liikaa vauhtia? En, vaan meno maistui edelleen tosi hyvältä.

Oulangan huoltoon n. 28km kohdalle tulin ajassa 2t 59min eli juuri noin minuuttia ennen kuin 53km juoksijat ko. paikasta starttaisivat. Kannustus oli huikea siinä juomapulloja tankatessani sekä juoksureppuun lisää energiaa työntäessäni. Jussi kävi kyselemässä jaksamista ja tsemppasi lisää vauhtia. Kun lähdin huollosta jatkamaan huumaavan kannustusmetelin ja lehmänkellojen kalkatuksen saattelemana, sain hirveästi virtaa lisää! Tiesin, että kohta 53km kärki painaa ohi kuin hirvilauma ja pian siitä Henri Ansio rymistelikin ohitseni samalla tsempit toivottaen. Samoin teki muukin kärkiporukka ja taas oli akuissa virtaa kuin pienessä eläimessä. Reppuun lisäämäni geelit sekä muu energia painoi ehkä hiukan enemmän selässä siinä vaiheessa ja päätin hiukan pudottaa vauhtia. En halunnut polttaa itseäni loppuun siinä vaiheessa.
Välillä kiivettiin portaita, laskettiin juurakoissa, juostiin korkealla kuivassa harjumaastossa ja taas laskeuduttiin ihan Oulankajoen äärelle käsinkosketeltavalle etäisyydelle. Huikeata! Keli oli lämmin, varmasti lähellä +30 astetta ja kuumuus tuntui kropassa. Jossain siinä joenvartta tarpoessani pysähdyin kastelemaan pääni veteen sekä otsapannan kostutin viileäksi. Se piristi! Jatkoin matkaa ja jossain siellä korkealla hiekkaharjulla ohitin myös Marianna Zaikovan, 160km kokeneen naisjuoksijan. Toivottelin hänellekin tsempit ja jatkoin matkaani kohti kuumaakin kuumempaa polkua. Välillä pääsi juoksemaan varjossa, mutta pääosin aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Vauhti oli edelleen hyvää ja matkaa oli takana n. 40 kilsaa. Puoliväli siis ylitetty. Edessä oli hiukan hitaampia pätkiä ja melko hankalia osuuksia kapean joenreunan tuntumassa. Jossain siellä kivikoissa tunsin, kun Salomon Sense Ultra nelosen pohjan läpi alkoivat kivet ja juurakot tuntumaan ikävältä. Päkiässä välillä tuikki ja kuumotti, mutta ajattelin sen johtuvan vain hionneesta sukasta. Juoksin ja välillä hiukan pysähtelin tunnustelemaan jalkoa. Molemmissa jaloissa samaa tuntemusta ja ajattelin seuraavaksi sen oleva hiekkaa. Vauhtini hidastui ja vaihdoin suosiolla kävelyksi. Pysähdyin yhden laavun eteen ja puhdistin hiekat kengistä. Ei sieltä kyllä juuri mitään tullut ja ennen kuin kengät työnsin jalkoihin hieroin vielä hiukan jalkapohjiani.
Tuosta 50 kilsaan asti juoksin, hölkkäsin ja kävelin. Ajattelin, että tästäkö ne ongelmat alkavat? Vatsa toimi ongelmitta, neste imeytyi energia maistui, vaikkakin geelit olivat alkaneet tökkimään jo ekalla 30 kilsalla. Ei saatana! Jalkavaivoja ei vielä olekaan ollut ja nyt sitten. No, sitkuttelin siellä paahteessa Juumasta lähtevän reitin yhdyskohtaan, jossa oli pieni "tunturipuro". Kastelin pääni siinä sekä täytin juomapullot "tunturipurojen raikkaudella". Todella hyvää vettä ja kylmää! Hetken mietin, pitäisikö ottaa kengät ja sukat jaloista ja viilentää jalat vedessä, mutta päätin toisin. En uskaltanut katsoa jalkojani sukkien alla vaan jatkoin matkaa. Kävelin ja juoksin ja sitten taas kävelin. Pää toimi, ajatus kulki, mutta jalat olivat kuin tulessa.
Juuman huoltoon, 60 kilsaan tulin sitkutellen. Pitkospuut, pehmeät alustat ja tasamaat hölkkäsin, ylä- ja alamäet kävelin kuten myös pahimmat kivikot ja juurakot. Huollossa join pulloni tyhjiksi, täytin yhden pulloistani, join sen tyhjäksi ja täytin kaikki kolme pulloani (yht. 1,5 litraa). Vedin kaksin käsin sipsejä sekä rusinoita ja siinä kun lähtöä huollosta tein, nappasin vielä kourallisen sipsejä mukaani siinä hölkätessäni niitä mutustellen. Alkoivat vaikeimmat osuudet.
Keli oli paahtava. Välillä mentiin aukeita alueita, missä ei ollut varjosta tietoakaan ja melkein jokaisesta purosta piti noukkia vettä päähän. Pieni tuulenvire piristi, mutta vain hetkeksi. Ennen Juuman huoltoa olin pari kertaa jo miettinyt rikkinäisten jalkojeni vuoksi, jäisikö matka 50-60 kilsaan. Ei. Tänne ei tultu keskeyttämään muuten kuin vakavasta syystä. Eteneminen muuttui suurimmaksi osaksi kävelyksi, sillä juoksemaan ei pystynyt kuin ihan helpoimpia pätkiä. Porukkaa tuli ja meni, itsekin joitain siinä ohittelin. Energiaa piisasi, mutta ei kärsinyt juosta. Pistin koneen säästöliekille ja katsoin kelloa. Pääsisin aikarajan puitteissa maaliin vaikka kävellen. Juuman huollossa olin ajassa 7t 48min ja tuosta oli matkaa n. 20km maaliin. Aikaraja oli 17 tuntia.
Onneksi takaani ohi tuli meidän porukasta Sami. Meinasi jopa mennä ohitseni, mutta moikkasin ja jäimmekin sitten yhdessä taivaltamaan. Hänellä oli ollut jo pitkään myöskin jalkaongelmia ja meno oli takkuista. Käytännössä koko loppumatka taivalsimme yhdessä, välillä jopa kuitenkin juosten. Jalkapohjani olivat turtuneet, mutta tuossa vaiheessa reidet olivat jo melkoisen kipeät.
Konttaisen huoltoon, noin 75 kilsaan tulimme ajassa 10t 52min, joten haaveiltu tavoiteaika oli umpeutumassa jo hyvää vauhtia. Ihan sama. Kävellen loppumatka tuottaisi melko varmasti alle 13 tunnin loppuajan.
Alkoi vaaroille kiipeäminen ja taas laskeutuminen ja juuri kun mietimme, olisko tämä nyt se Valtavaara, viimeinen vaara ennen Rukaa, niin taas noustiin jollekin rinteelle ja laskeuduttiin. Valtavaaran päälle viimein päästiin ja pidimme lyhyen tauon energiaa syöden ja jalkoja lepuuttaen. Vihdoin alkoivat viimeiset laskut Rukan juurelle ja jossain siinä vaiheessa Sami katosikin edestäni. Minun jalkani eivät sallineet alamäkiä mennä yhtään kovempaa ja otinkin viimeiseksi tavoitteeksi juosta sen viimeisen nousun jälkeen loppumatkan.
Rukalle noustiin jo viime vuodesta minullekin tuttu jyrkkä ja pitkä kiemurteleva nousu. Jostain sitä virtaa taas löytyi sillä ylämäessä ohittelin porukkaa melkoisesti, vaikkakin kävellen ja eri sarjoissa olleita. Olin virtaa täynnä! Maali olisi ihan just kohta! Rukan päällä olin ja vaihdoin köpöttelyn juoksuksi. Maaliin enää 500m ja alkoi hymyilyttämään. Helvetti! Minä tein sein!

Maalisuoralla. Kuva: Tero Pelkonen

Saavuin maaliin ajassa 12:36:46 ja olin valmis. Hiessä uitettu, kuumassa paahdettu ja pölyllä kuorrutettu. En ollut ryytynyt, muutoin kuin jaloista. En uskaltanut edes arvata mitä sukkien alta paljaistuisi, mutta ihan sama. Olin juossut ensimmäisen ultramatkani ja mikä parasta todella haastavalla reitillä ja melko haastavassa kelissä. Kuulin myöhemmin, että monilla oli ollut ongelmia energian imeytymisen kanssa, oli ollut huimausta, oksentamista ym. Krampit tuntuivat myös olleen melko yleisiä. Juostessani ohitin monia mm. pohjekrampeista kärsiviä ja tarjosin heille hoidoksi merisuolaa. Koko reissun parhaat lääkkeet olivat merisuola ja vesi.

Onko nyt hjuva fiilis? Kuva: Tero Pelkonen

Voisin sanoa, että jollei kestävyyspohjia tällaiseen juoksemiseen ole, niin helpolla tuosta reissusta ei selviä. Reitillä on helppoja osuuksia paljonkin, mutta sitten taas vastapainona todella rankkaakin settiä, lähinnä nousujen muodossa. Teknisesti Karhunkierros ei ole mikään mahdoton, mutta on siellä vaaran paikkansa. Karhunkierros on upea kaikkine maisemineen ym. Oulankajoen virtauksesta tuleva pauhu oli mieletön ja vaarojen päältä avautuva näkymä aivan käsittämättömän upea! Ensi vuonna uudestaan? Kyllä!

Statistiikkaa

• nestettä meni n. 7 litraa (josta urheilujuomaa n. 2,5 litraa)
• 5kpl High5 40g geelejä (myöhemmin alkoi yököttämään moinen moska)
• Powerbarin Powershot -kofeiinikarkkeja 1,5 pussia
• Squeezyn energiakarkkeja n. pussillinen
• kaksi Fastin proteiinipatukkaa
• Hunajapaahdettuja suolapähkinöitä monta kourallista
• merisuolaa n. 60min välein pari kidettä
• Huollosta sipsejä sekä rusinota ja vettä
• Energiankulutus n. 7900kcal, eikä varmasti tullut syötyä noin paljoa takaisin
• Nousua ~1800m

Pienet rakot, molemmissa jaloissa. Onneksi ehjät.

Pitkä lenkki.

Tästä jatketaan. Nyt palautellaan kroppa kuntoon ja hoidetaan jalkavaivat pois. 11.6. ajetaan taas maastopyörällä pitkää kisaa Laajavuori XCM -tapahtumassa. Aika siis suunnata poluille pyörän selässä. Niin ja nyt kun eka ultra on juostu, 1.10. olisi Vaarojen maratonin 87km odottamassa.
Sitä ennen, harjoitellaan ja kilpaillaan vähän lisää.

Kesäisin terveisin,

Jani