Merida MTB Finlandiasta hyvä lopputulos, ja fiilis!

Eilen kisattiin Hollolan Messilässä Merida MTB Finlandia, maastopyöräkilpailu - järjestyksessään 25. kerta. Minäkin olin siis mukana ensimmäistä kertaa. Onneksi lähdin mukaan, sillä rata, tapahtuma ja kisa olivat aivat mahtavat, upeasta kelistä puhumattakaan!

Kirjoitan tällä kertaa nyt vain kunnollisen kisarapskan ja jätän treenikuulumiset kirjaamatta - No sen verran kyllä mainitsen, että kisanalusviikko treenattiin iisisti, tiistain kovaa maastopyöräharkkaa lukuunottamatta. Torstai ja perjantai oli treenien lisäksi hiilaritankkausta, joka sujui normaaliin tapaan. Hieman lisäjännitystä kisan alla toi rouvalla jyllännyt flunssa, jonka tietenkin pelkäsin tarttuvan minuun. Perjantaina oli flunssan ensioireinen olo ja vielä lauantainakin olo oli puutunut. Pakkasin kuitenkin kamat valmiiksi, kävin tekemässä availevaa juoksulenkkiä lauantai-iltana ja vointi tuntui silloin jo ihan hyvältä.
Sunnuntaiaamuna heräilin aikaiseen, söin reilun aamupalan ja pakkasin kamat ja pyörän autoon. Parin tunnin ajomatkan jälkeen olinkin jo perillä Messilässä, jalat ehkä vähän tönkköinä autoilusta. Keli oli kaunis kuin morsian, lämpöasteita oli 17 ja nousussa koko ajan. Auringossa oli lämmin, mutta varjoisissa paikoissa mukavan viileä. Tuuli oli myös välillä melko kipakka. Ajokamppeet vaihdoin rohkeasti parkkipaikalla auton vierellä, kun kelikin oli lämmin. Kilpailijoita oli jo mukavasti saapunut paikalle ja autoja ilmaantui pihaan tasaista tahtia. Kilpailukeskuksena toimi Messilän Kartanon piha-alue, ja varsin hyvin toimikin. Tarjolla oli saunaa, suihkua, keittolounasta ja virvokkeita kisan jälkeiseksi ja kaikki puitteet olivat muutenkin kunnossa. Reilu 20min alkuverkan päälle oli aika asettautua lähtökarsinaan odottamaan starttia jalat jo syyhyten. Hetki ennen starttia pidettiin vielä minuutin hiljainen hetki Marko Vauhkosen poisnukkumisen vuoksi. Marko oli pitkän linjan pyöräilyvaikuttaja ja monessa mukana ollut henkilö.

*Hiljaisuus*

30 sekuntia starttiin, kuului komento ja silloin sykkeet alkoivat nousta. Päässä suhisi ja pyöri ajatus - hassua kyllä: "Milloin katkean?" "Tuleeko noutaja?" ja sitten: "Per*ele, nyt täysillä ja niin kovaa kärjen perässä kuin pystyy!" Liikkeelle lähdettiin karsean hiekkapölypilven saattelemana ja siinä ensimmäisten kilsojen aikana pölyä sai niellä rutkasti. Keuhkoihin alkoi sattua ja piti hakea puhtaampaa ilmaa. Se ei onnistunut, joten oli pakko runnoa vaan joukon mukana. Vauhti oli hirmuinen ja irtosoralla päällystetyt tiet olivat petollisia jyrkissä radan alkuosan käännöksissä. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja parin kilsan kohdalla oltiin jo kampeamassa ensimmäistä nousua kapealla single trackillä. Hyvällä tempolla jonossa ajettiin isossa porukassa. Välillä joku kampesi jostain ohitse, mutta sitten taas itse ohittelin vastaavasti muita. Leveämpää baanaa tuli hetkeksi ja runnoin pienissä nousuissa porukasta ohi putkelta polkien. Liian paljon painoa työnsin keulan päälle ja jäykkäperä sutaisi tyhjää takarenkaalla muutamalla polkaisulla. "Rauhoitu, rauhoitu! Pidä perse penkissä!" Eka juurakkopolku ja pääsin hyvässä porukassa ajamaan (=runnomaan) polun läpi. Tänä vuonna reitille oli kartoitettu enemmän polkua kuin aiempina vuosina, joka oli tosi hyvä juttu. Mitään hiekkatie-pururata-ralleja en kaipaa. Lyhyitä polkupätkiä tuli peräjälkeen. Välillä ajettiin lyhyitä pätkiä pururataa ja sitten taas kurvattiin polulle. Jossain vajaan 10km kohdalla tuli ensimmäinen oikeasti tiukempi kivikko, jossa monella saattoi olla ongelmia ajaa. Itse vedin ihan täysin riskirajoilla kivikoiden läpi sen mitä jäykkäperällä pystyi. Täpärit menivät melko sulavasti ko. paikat, mutta eivät mitään isoja eroja silti saaneet. Välillä oli todella kovavauhtisia laskuja sekä jyrkkiä pudotuksia, joissa sai persauksen nostaa oikeasti irti satulasta ja istua takarenkaan päällä. Sitten taas vastavuoroisesti reitille mahtui lyhyitä teräviä nousuja, tosi jyrkkiäkin sekä sitten taas pidempiä kampeamisia, joissa reidet huusivat armoa. Huusivat armoa tai ei, ekan kierroksen tiukimpiin nousuihin lähellä kisakeskusta tulin tosi hyvällä jalalla ja hissilinjakin nousi helposti ylös 1x10 välityksillä. Ensimmäinen kierros, 36km, meni ajassa 1t 48min, joka nyt ei ihan kärjen vauhtia ole, mutta tavoite oli alle kahden tunnin. Nappasin uuden urheilujuomapulloni mukaan huoltopisteeltä ja jatkoin matkaa.
Toiselle kierrokselle lähdin parin kisakumppanin edelle, joiden kanssa olimme ajaneet melkein puolet ekasta kiekasta. Pidin hyvää vauhtia yllä ikäväkseni huomasin, ettei kaverit olleetkaan perässä vaan jäivät kauas taakse. Mietin, hidastaisinko vauhtia ja odottelisin heidät kimppaan, mutta aikaahan siinä vain menisi. Sain pari kuskia kiinni noin 5km ajamisen jälkeen uudella kiekalla ja roikuin heidän mukana 10-15min. Huomasin kuitenkin ajavani kokoajan heidän takarenkaassaan kiinni juurakoilla, joten ohitse oli mentävä. Tietä sainkin heti, kun pyysin ja jatkoin paahtamista. Eroa syntyi heihin heti ja reilusti, joten taas oli yksinäinen taival. Sitten oli tehtävä pikainen ratkaisu ja huoltotoimenpide: Takarengas oli iskenyt koko ekan kiekan ja tokankin siihen asti kivikoissa vanteelle ja päätin pysähtyä pistämään CO2:ta lisää renkaaseen. Satulapussin vetoketju oli jumissa ja piti repiä sitä auki, ennen kuin sain pumpun ulos. Sitten rengas sopivaksi ja matka jatkui. Pari kuskia siinä paahtoi ohitse, mutta sain heidät melko nopeasti kiinni ja menin ohitse - ensin toisesta joka takerteli teknisessä laskussa sekä myöhemmin toisesta tiukemmalla ylämäkijuurakolla. Jalkaa siis vielä riitti hyvin.
Jossain 54km kohdalla tuli jokin outo "musta hetki". Kammet pyörivät, pyörä liikkui, mutta ajatus ei kulkenut ja sykkeet vähän tippuivat. "Energiaa naamariin ja vähän äkkiä!" ajattelin ja aloin kaivamaan uutta geeliä taskusta sekä perään vielä glukoosinappeja. Neljä-viisi kulausta urheilujuomaa ja vielä vähän vettäkin perään. 5-10min kuluttua homma taas normalisoitui ja sykkeet alkoivat nousta. Melkein pääsi itku, sillä jo hetken pelkäsin, että tähänkö homma katkesi, mutta eipäs sittenkään. Aloin nauttimaan ajamisesta ja vielä muutaman kuskin ohitsekin kerkesin. Energiaa piisasi ja tällä kertaa todella kovavauhtisen hiekkatielaskun viimeisen 90 asteen oikean käännöksen ajoin puhtaasti, enkä sukkana suoraan jarrut lukossa, kuten ekalla kierroksella. Edessä oli vielä pahimmat nousut, joista ensimmäinen oli jo ekallakin kiekalla niin hirveässä kunnossa (=sateen uurtama, kivinen ja irtosorainen kärrypolku), joka oli myös niin jyrkkä, ettei tuossa vaiheessa edes huvittanut alkaa nousun kanssa taistelemaan. Pois pyörän selästä ja juosten se ylös pyörää työntäen. Heti nousun jälkeen alamäkeen polkua pitkin ja kohti hissilinjan nousua, viimeisen kerran. Nousu oli ekalla kiekalla paljon lyhyempi (tuumailin) ja nyt se tuntui ainakin kaksi kertaa pidemmältä. Se ei loppunut koskaan, mutta periksi en antanut. Väkisin puursin nousun ylös ja kohti viimeisiä polkulaskuja sekä lyhyehkön nurmikkorinteen nousua ylös kohti maalia.

Maaliin pääsin ajassa 3:52:21 ja loppusijoitus 19. n. 70 kuskin joukosta. Palkinnoksi urakasta sai osallistujamitalin sekä tutusti vettä, banaania, suolakurkkua sekä erittäin maukasta lihakeittoa ruisleipineen. Olin hetken tosi uupunut, mutta jo 10 minuutin rupattelun jälkeen kävin hetken pyörittelemässä kampia ja hakemassa varapullon maalialueen huoltopisteeltä. Keli oli edelleen mainio, tuuli kivasti vilvoitti ja juttua lensi muutaman kilpailijan kanssa.

Mitsku

Kotiinpäin ajaessani vointi oli tosi hyvä. Väsynyt kyllä, mutta hyvä. En silti lähtisi heti seuraavana aamuna samanlaiseen rypistykseen. Kertasin kisan tapahtumia siinä ajellessani uudella autollamme ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin. No, ajaa kovempaa. Ei kai siinä mitään! Kovempaa ehkä en olisi päässyt muutoin kuin niillä helpoimmilla osuuksilla, jotka nekin jo luukutin niin kovaa kuin mahdollista. Reilut 19km/h keskari oli kuitenkin tuolle reitille ihan kelpo vauhti ja vaikka kovaa mäet laskin ja mutkatkin melkein suoriksi, niin joku älli silti pysyi päässä. 60km/h purupintaisella alustalla kurvissa ei tee mieli vetää kyljelleen taikka OTB:ia. Tunnustan, puristin jarrukahvoja tietyissä kohdin, jottei lähde ihan lapasesta.. :D

Maalialue

Tänään pesin pyörän, en kurasta, mutta pölystä ja irtoroskasta. Mahdollisia vaurioita etsiessäni totesin takarenkaan, Continentalin Racekingin toisen kyljen olevan nileillä ja kun saippuavettä kylkeen suihkutti, niin pihinä vaan kuului ja näkyi. Racekingit ovat mallia ProTection (kylkisuojattu), mutta eipä näyttänyt kestävän kolmea kisaa ja kymmentä kuntaa treenilenkkiä enempää. Katsotaan nyt, meneekö kumi kokonaan vaihtoon vai pääsenkö tuolla vielä ajamaan edes pari lenkkiä. Tiivistyslitku yrittää tehdä tehtäväänsä parasta aikaa, mutta epäilen, että kumihommiin tässä joutuu. Köh. Hemmetin kalliit renkaat eivätkä näytä kovaa menoa kestävän.

Hyvä viikko takana ja kaikkinensa treeniä+kisaa kertyi n. 14 tuntia. Palautuminen on hyvässä vauhdissa ja huomenna olisi jo tarkoitus käydä pari juoksuharkkaa tekemässä. Reisissä on vähän tiukkaa vielä, mutta eiköhän tämä tästä.

Syksyn alkua (vai hellekesän),

Jani