Halloween Haikkii/Baikkii

Ajettu on! Nimittäin tämän vuotinen Halloween Hike 2013 maastopyöräsarjan 100 kilometriä. Ensimmäistä kertaa nyt mukana ollut maastopyöräsarja veti mukaansa parikymmentä innokasta polkijaa. Yhteensä (juoksijat ja patikoitsijat mukaanlukien) osallistujia oli 52.

Lauantaita varten valmistauduin oikeastaan vain juoksemalla lyhyempiä treenilenkkejä. Keskiviikon lepo antoi mahdollisuuden vetää torstaina vähän kovempi juoksutreeni. Keli tosin ei torstaina ollut paras mahdollinen (n. puolet ajasta satoi kaatamalla), mutta sinänsä se ei juoksemista haittaa, kunhan ei tuuli tule riesaksi. Kuokkalan rantamaisemissa vetäisin vitosen kovan lenkin, joka taittuikin aikaan 22:50. Ihan ei maksimia tullut irti revittyä - toki tähän vaikutti myös alun "hieman rauhallisempi" tahti. Alkuun siis ensin lyhyt lämmittelyosuus, sitten vitonen kovaa ja päälle kaksi kilsaa kevyttä palauttelua. Hyvä treeni! Sykkeet ihan hyvällä tasolla ja maksimi vauhti oli karvan alle 4:00min/km.

Perjantaina pyörittelin pitkään, ajanko lyhyen lenkin vai käynkö juoksemassa. Päädyin juoksuun ja noin lämmittelynä lauantaille tuli 7,2 kilsan kevyempi lenkki. Mukavalla 138 keskisykkeellä rullaillen 40 minuuttia ja kropassa tuntui kaikki olevan hyvin. Kamat oli pakattu lauantaita varten, joten aikaiseen nukkumaan ja kello herättämään 4:45...

Patukkaa ja geeliä reppuun

Konan jäykkäperä valmiina

Viikon kohokohta, launtain Halloween Hike 2013 oli todella mielenkiintoinen tapahtuma - oikeastaan koitos. Käytännössä jokainen kulkee omien aikataulujensa mukaisesti karttaa ja opasteita noudattaen. 100 kilometrin reitillä oli 19 rastia, joissa oli tarkoitus käydä kuittaamassa ja näin ollen myös päivittämässä sijaintinsa ja etenemisvauhtinsa reitillä.
Aamulla siis todella aikainen herätys, kello 4:45 ja kun yleensä minulle ei sitten mikään aamupala maistu noin aikaiseen, aamun murot tuntuivat melkoiselta pakkopullalta. Jotain oli sisuksiin saatava, että kone lähtisi käyntiin.

Silmät juuri ja juuri auki ja eikun lusikkaa suuhun...

Kello 5:21 pyörän selkään ja ajamaan kohti Laajavuorta, josta oli bussikuljetus Haikin lähtöpaikalle Keuruulle. Hieman oli sompailua pyörien saamiseksi bussin tavaratilaan, mutta eturenkaiden irrotuksella ja satulan alaslaskemisella selvittiin hyvin. Kaikki olivat ajoissa paikalla ja bussissa istuttiin seuraava vajaa tunti.
Hyvinkin aikataulussa oltiin Keuruun ABC:lla, jota ennen olimme lyhyen matkan (43km) taivaltajat jättäneet Petäjävedelle lähtöpaikalleen. Bussimatkalla olimme saaneet ison nipun karttoja sekä monisivuisen kirjallisen ohjeen reitistä ja rastien sijainneista. Myös gps-laitteisiin saimme etukäteen valmiin jäljen, jota pystyi suht hyvin reitillä seuraamaan.

Kello 7:00 olimme Keuruulla, pyörät olivat valmiit, juoksijat ja patikoijat myös. Ei muuta kuin lähtöpisteen leimauksen hoitaminen älypuhelimella kuntoon ja matkaan. Me pyöräilijät lähdimme luonnollisesti vähän rivakampaa etenemisvauhtia kuin jalankulkijat, joten paljoa ei muuta porukkaa tullut reissun aikana nähtyä. Siinä mennessä tuli tsempit heitettyä muutamille ja sitten ajeltiinkin letkassa jokunen kilometri.

Oikeastaan vaan se jokunen kilometri letkassa ajettiinkin, koska kun ensimmäinen pirun märkä (jossa ajokengät heti kastuivat) ja teknisempi osuus tuli, takana ollut porukka pysähtyi kuin seinään. Lähdin sukkelana poikana ajamaan kahta "kärkimiestä" kiinni siinä suon ja ojanpohjan sekoituksessa ja yhteistuumin kiipesimme todella liukasta ja märkää pellon rinnettä ylös. Tämä oli ensimmäinen osoitus siitä, ettei kyseessä ollut ihan mikä tahansa vappukruisailu. Hetkeksi pysähdyimme odottamaan pääjoukkoa, mutta sitten päätimme lähteä ajamaan omaa ajoamme emmekä muuta pyöräilyporukkaa sen koommin nähneetkään.

Suhteellisen hyvällä pyörityksellä ja rennolla meiningillä etenimme kolmestaan ja oikeastaan ensimmäiset kolme tuntia menivät todella sukkelasti. Sen verran pidimme reipasta vauhtia, että oikeastaan ainoat tauot olivat rasteilla tapahtuvat leimaukset, jonka aikana vetäisimme evästä&juomaa nassuun. Kropassa tuntui todella hyvältä vielä neljän ja viidenkin tunnin ajon jälkeen - itseasiassa liiankin hyvältä. Mielessäni kävi, että kuinka hyvin jaksaa näin hyvin vetää loputkin kilometrit. Kaksi pyörätoveriani olivat molemmat kovia kestävyysmenijöitä ja erittäin oivia kartanlukijoita (suunnistajia), että oikeastaan minun osani porukassa oli tarkistella välillä Garminin näytöltä, että olimme varmasti oikealla reitillä ja pysyä vauhdissa mukana. Vauhti oli sopivan rentoa mutta reipasta. Jutustelua syntyi siinä ajon aikana ihan mukavasti eikä aika käynyt todellakaan pitkäksi. Teknisimmillä ja raskaimmilla osuuksilla joutui hieman puristamaan reisistä enemmän, jolloin jutustelu taukosi.

Reitti oli hyvinkin mielenkiintoinen nähtävyyksineen (joita tosin en kyllä montaa kerennyt ajon aikana huomata..) ja haasteineen. Välillä edessä oli täysin umpimetsää, jossa on kaiketi joskus joku ura mennyt ja välillä oli peltoa, suota, jokia (joissa ei juuri risuja kummoisempia siltoja ollut..) ja sitten taas todella helppokulkuista hiekkatietä. Jos patikoitsijoille (ja juoksijoille) maasto oli raskas, niin ei siellä pyörälläkään ihan kevyellä pohkeella eteenpäin päässyt. Väliin oli myös pakolliset kantamisosuudet eli niin pahaa ryteikköä ja kalliorinnettä, ettei ajamalla niistä päässyt.

Maisemaa reitiltä. Kuva: Pasi Liuha

Pari rastia meinasivat olla hankalat lähinnä sen rastimerkin löytämiseksi. Toinen niistä oli piilotettu mukavasti erään laavun lähellä olleen karttataulun taakse (ohjeissa tämä kyllä selvästi luki) ja toisella rastilla leimausmerkki oli tippunut maahan. Rasteilla leimaaminen tapahtui kätevästi älypuhelimissa toimivalla QR-koodien lukijalla. Rastinluku kuittasi online-seurantaan leimausajan ja rastin sijainnin. Kätevää! Muita leimaustapoja toki oli myös. Älypuhelimella kaikkein kätevin.

Petäjävedelle tultaessa pidimme lyhyen tauon Kyläsepän pihassa (ST1 -huoltoasema), jonka aikana kerkesi vähän enemmän vetämään energiaa napaan. Evästä oli ihan tarpeeksi juomarepussa mukana, ehkä vähän liiaksikin - tuntui ainakin tuossa vaiheessa. Viimeisille 20 kilsalle kaikki energia oli kyllä tarpeen eikä yhtään enää haitannut liika eväsmäärä.. Nestettä oli riittävästi, joskin mieto urheilujuomasekoitukseni olisi ollut tarpeen vielä viimeisen kympin aikana.

Viimeiset palat ruisleivästä ja kohta alkoivat viimeiset rutistukset. Kuva: Pasi Liuha

Ennen tuota yläolevassa kuvassa olevaa paikkaa oli ylitettävänä hemmetinmoinen hakkuualue, jossa ei yksinkertaisesti ollut mitään selvää uraa missä ajaa. Kyseinen kuvan kohta on erään maatalon pihamailta, jonka isäntä kyselikin meiltä ihmeissään, että tulimmeko tosiaan pyörillä tuon hakkuuryteikön läpi. Tottakai!
Eihän siinä nyt ollut kuin tajuton määrä oksia, juuria, kiviä, puolimetriä syviä kurakoita, mutaa, liejua ja kaikkea siltä väliltä. Mutta tultiin ja suurimmaksi osaksi ajamalla.

Matka jatkui tuosta kohdasta reippaana ja olihan toki reitillä paljon helppoa hiekkatietä, autotietä ym., joissa pääsi lepuuttamaan jalkoja - välillä vähän jopa peesissä ajamaan. Vauhdit olivat välillä kyllä ihan kiitettävällä tasolla näillä hiekkatieosuuksilla ja sehän joudutti matkantekoa mukavasti.

Todella upeita maisemia kerkesi myös jossain välissä ihailemaan ja yhdellä rastilla oli kyllä niin hieno näky että kuvahan siitä oli saatava:

Pieneltä puusillalta otettu kuva. Taustalla pauhasi koski. Kuva: Pasi Liuha

Matkaa ei ollut enää pitkästi, mutta ehkä parhaimpana tai pahimpana jäi mieleen viimeisellä kympillä ollut ihan tajuton ryteikkö, jossa kyllä niin sanotusti "pystyi" ajamaan, mutta oikeasti siinä ei kai olisi edes pitänyt pystyä ajamaan. Ajokaverit painoivat 29 tuumaisilla hiilikuiduillaan suht helponnäköisesti ryteikköä eteenpäin vaikka alustana oli todella märkää suomaista höttöä, kivikkoa, puroja ym. 26" jäykkäperäisellä Konalla oli vähän työläämpi kammeta tätä pätkää ja kertaalleen eturengas jämähti vellin pohjaan niin tiukkaan että sain kaksin käsin repiä pyörää siitä irti. Sain pyörän irti, mutta etujarrun mäntiin oli juuttunut joku iso risunpala ja muuta lietettä. Eturengas ei pyörinyt ollenkaan vapaana ja silloin suustani pääsi ekan kerran iso liuta kirosanoja. Toverit olivatkin naureskelleet siinä minua odotellessaan, että kyllä tämä maastopyöräily on sitten hieno laji! :D
No, sain jarrun putsattua ajokuntoon ja hirveällä uhoamisella ja vääntämisellä selvisin viimeisestä puristuksesta ja alkoikin jo lyhyt asvalttiosuus kohti Laajavuorta ja maalisuoraa! Oli kyllä melkoinen voittajafiilis, ja no, olimmehan me kolme pyöräsarjan kärki (jos nyt tätä kilpailuna voi ajatella).

Yhteenvetona: Todella hieno reitti, ainakin pyöräillä. Ei ehkä sovellu maastopyöräilyä aloitteleville, koska teknisempää ajoa oli kuitenkin kohtalaisesti. Tähän aikaan vuodesta on märkää ja siis liukasta, joten märät juurakot, kivikot ja suot ym. tulee osata ajaa tai sitten menee kantamiseksi. Nousuja reitille osuu myös aika paljon ja pahojakin, joten ajamisen taloudellisuus tulee myös osata jakaa (nousumetrejä yhteensä 1400). Toki jos haluaa käyttää aikaa reilusti, niin toki niinkin pääsee. Maastopyöräilystä saa vain paljon enemmän irti, mitä enemmän pystyy ajamalla haasteita ratkomaan - ja kuntokin kasvaa!

Oikeastaan ainoa miinus on vähän hankalalukuiset karttatulosteet (pientä fonttia ja merkkiä) sekä minun Garmin Edge810 oikuttelu navigoinnin kanssa. Ensimmäiset 15-20 kilsaa laite huusi koko ajan "pois reitiltä, pois reitiltä!" Sitten alkoi ketuttamaan ja otin äänet pois päältä. Sitten yhtäkkiä homma alkoi toimimaan ja pystyi jopa luottamaan laitteeseen. Muutoin Edge810 oli jälleen hyvä. Akku kesti hyvin maaliin asti vaikka laite navigoi ja tallensi samaan aikaan.
Evästä oli muutoin ihan sopivasti, joskin urheilujuomaa olisi voinut olla enemmänkin mukana. Evästykseni oli kutakuinkin:

• 4x Maxim energiapatukka
• 4x Dexal geeli
• 2 litraa vettä juomarepussa
• 1 litra urheilujuomaa pullossa (telineessä)
• 2x meetwurstijuusto-ruisleipää
• 2x banaani
• Trip pillimehu :-D

Perus syyskelien ajovarustus toimi ihan hyvin, joskin välillä ohut ajotakki oli liikaa ja sitä piti kuoria pois. Vedenpitävät ajokengät ihan must (jos sellaisia edes on). Nyt kengän päällä olleet kengänsuojat eivät mitään auttaneet, kun kengät upposivat suohon. Sukkia ei siinä hötäkässä kerkeä/viitsi vaihtaa, joten ainoa toive oli, että sukat edes vähän kuivuvat ajon aikana..
Valoja tarvitsi vain aamusta. Kello 7:30 jälkeen oli jo suht valoisaa, joten akkua säästyi reilusti. Teknisiä murheita ei meillä kolmella ollut kellään. Välillä piti takarattaista repiä risuja irti ym., mutta ei sen pahempaa. Todella hyvää tuuria ottaen huomioon, millaisissa "vesissä" tuli ajettua.

Loppuaika yhteensä 107 kilsan rallille oli 8 tuntia 10 minuuttia. Gepsin mukaan ajoaika oli 7 tuntia 26 minuuttia, joten taukoihin (rastien lukuun ym.) tuli käytettyä noin puolisen tuntia. Kotiin päästyäni oli hieno fiilis! Väsynyt, mutta onnellinen. Joka paikka ihan ravassa, reisiin sattui eikä pyörää tunnistanut enää pyöräksi siitä kuran seasta. Mutta aivan sama. Saunaa, olutta, pizzaa, sipsejä ym. tuli vedettyä kaksin käsin ja uni tuli yöllä hyvin.

Kiitokset Pasille ja Jounille mukavasta lenkkiseurasta!

Jani