Vaaroilta ehjänä maaliin - Kokemukset ekasta polkumaratonista

Näin se kausi lähenee loppuaan. Käytännössä kyllä loppuikin lauantaiseen Vaarojen maratoniin, mutta pidetään Halloween Hike vielä optiona taskussa. Kolilta jäi käteen hyvä fiilis onnistumisesta sekä kipeät jalat.

No niin! Pääsinpäs Vaaroille, vaikka lähtöasetelmat flunssan aiheuttaman tukkoisuuden vuoksi olivat hiukan nihkeät ja loivat pienen jännitysmomentin ylle. Viikko sitten kisaamani Jyväskiepin juoksun jälkeen alkanut kurkkukipu eteni sen verran, että tiistaina jouduin jättämään työpäivän kesken kun olo meni hiukan kehnoksi. Pari päivää meni potiessa körnää ja kokeillessa jos jonkinlaista parannuskeinoa flunssan tappamiseksi. Vitamiinien vuorokausiannoksen olen triplannut jo pitkän aikaa ja vilustumisia ym. olen pyrkinyt välttämään mahdollisimman hyvin. Jos virus iskee, niin sitten se iskee eikä sille välttämättä mitään voi. Itsehoitolääkkein, nenäkannua, kuumaa mehua juomalla todella paljon, sekä kevyttä ulkoilua. Noilla eväillä sain itseni siihen kuntoon, että perjantaina uskalsin lähteä juoksuporukkamme mukaan matkaamaan kohti Kolia. Hiilihydraattitankkauksen olin myös aloittanut keskiviikkona ja yllättävän hyvin syöminen ja malton lipittäminen sujuivatkin flunssasta huolimatta.

Valkosipulia raakana leivälle. Toimii!

Keskiviikkona sain myös pienen odottelun jälkeen Postista mieluisan paketin, nimittäin uuden multisport-mittarin, Suunto Ambit3 Peakin. Olen pitkään käyttänyt Garminin mittareita kaikessa mahdollisessa sporttaamisessa, mutta Garmin Connectin kehityskaaren hitauden sekä moninaisten, lähinnä tuohon palveluun liittyvien ongelmien vuoksi, Garmin vaihtui nyt Suuntoon. Hyvään tulikokeeseen laite pääsisikin heti Vaaroilla. Kirjoittelen laitteesta enemmän tarinaa sitten, kun on enemmän käyttökokemuksia.

Adventure experience - vinkki tulevasta?

Mulla on nyt myös rannekello :)

Perjantaina alkuillasta saavuimme Kolille, mökkimajoitukseen Ukko-Kolin juurille. Tuttuja naamoja oli mökki täynnä, kahteen mökkiin jakautuneina. 7.00 startissa lähtevät saivat oman mökkinsä ja me loput 9.00 starttaavat oman. Hurjien sääennusteiden takia 130km ultramatka typistettäisiin vain 86km mittaiseksi, joka aiheutti varmasti joillekin ultraajille harmitusta - joskin muutaman tunnin lisää nukkumisaikaa. Kolille ennustettiin myrskytuulia ja puita olikin jo Kolille saavuttuammekin kaatunut ihan kiitettävästi. Sähköjä emme onneksi mökistämme menettäneet ja saimme suhteellisen suojaisan mökin sijainnin takia nukkuakin rauhallisen mukavat yöunet - kunhan ensin jokainen osaltaan oli tsekannut kisavarusteensa ja tehneet omat taikajuomansa valmiiksi aamua varten. Itse olin varustukseksi valinnut Salomonin Sense Ultra -liivin, Salomonin Fellraiser kengät, lyhyet kompressiotrikoot sekä kompressiosäärystimet. Yläosaan laitoin alle hihattoman tiukan paidan "lämmikkeeksi" (aamulla nimittäin olisi tosi kylmä), irtohihat sekä päällimäiseksi teknisen lyhythihaisen juoksupaidan. Käsiin ohuet hanskat sekä päähän panta + kaulaan huivi.
Energiaa ja juomaa otin liivin täyteen, josta tosin en reissun aikana kokonaan käyttänyt kuin nesteet. Geelejä ym. oli vähän turhankin paljon, sillä reissussa käytin starttigeeli mukaanlukien vain neljä 70 grammaista. Viimeinen geeli oli kofeiinipitoinen. Rintapielissä minulla oli kaksi lötköä pulloa melko vahvaa urheilujuomasekoitusta, joihin olin lisännyt myös hitusen ruususuolaa.

Valmiina starttiin. Tuossa vaiheessa vähän jo jänskätti.

Starttiviivalle menimme vasta n. viisi minuuttia ennen, sillä ulkoilma oli melkoisen viileä. Portaita laskeutuessamme lähtökarsinaan, vilu iski moneen kertaan ja portaissa pitikin vaihtaa juoksuksi, että lämpenisi. Hyppien ja pomppien sekä kevyesti hölkäten vähän lisää lämpöä kehoon ja sitten mentiin, kello 9.00.

Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin, eka ajatukseni heti startin jälkeen oli, alkaako maha reistaamaan ja missä kohden.. No, tällä kertaa otin startin huomattavasti rauhallisemmin kuin esim. Karhunkieroksella ja pienestä alkutukkoisuudesta huolimatta meno tuntui sopivan rennolta vähän reilu vitosen kilsavauhtia. Koko reissun nopein kilsani tuli heti kakkoskilometrillä (4:37) ja sen kovempaa en reissulla mennyt. Pian parin kilsan jälkeen alkoi jo ensimmäiset polkurymyt kosteikkoineen ja ensimmäiset juoksijat siinä jo liukastelivat. Minulla taasen oli kengän pikanauhan kanssa kikkailua ja jouduin pariin otteeseen pysähtymään kiristämään soljen ja laittamaan nauhan kunnolla. Tuo nauha kun tarttuisi johonkin oksan tynkään kiinni, niin peli olisi selvä.

Ensimmäinen 10km meni todella helposti, Jälkikäteen tarkasteltuna ehkä vähän liiankin helposti ja vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Hieman siis helppoon vauhtiin tyytyen, mutta toisaalta alla ollut flunssa huomioonottaen eteneminen sujui tosi helposti hankalissakin kohdissa. Märkää hötteikköä oli siellä täällä, mutta pääosin reitti oli melko kuiva ja juostava. Välillä oli teknisempiä pätkiä, joissa jalat joutuivat koville, mutta niistäkin selvisin ongelmitta. Osalla oli haasteita kivikkoisemmissa paikoissa, jolloin heidän ohitseen oli hyvä kuitata. Ohittaminen muutenkin sujui tosi hyvin kaikin puolin. Retki-sarjalaiset antoivat "latua" kun pyysi ja perään huikattiin kiitokset ja tsempit puolin ja toisin. Vetolossille n. 15km kohdalle saavuin hyvissä voimissa eikä nuha vaivannut mitenkään. Veden ylityksen kohdalla lossissa vetäisin ekan geelin, otin juomaa ja kun lossi, sen parin minuutin matkan jälkeen rantautui, pääsimme jatkamaan juoksua hyvällä sykkeellä.
17km kohdalla oli eka huolto, jossa oli vaatimattomasti tarjolla vain vettä. En tiedä oliko urheilujuomaa, kun keskityin vain veden lipittämiseen ja puolijuoksulla yritin jatkaa matkaa. Jälleen tuli todettua, että ylämäissä minulla kulki yleensä vähän paremmin kuin toisilla ja huollon jälkeen alkaneella lyhyellä hiekkatieosuudella ohittelin muutamia juurikin nousuissa. Aloin nostamaan vähän vauhtia ja meno maistui.
Sitten kohta alkoi kiipeäminen Ryläkselle, jota reitin vaativammaksi osuudeksi kehuvat. En itseasiassa edes tajunnut olevani ko. osuudella ennen kuin huomasin kyltin Ryläyksen huipusta ja pienen lepopaikan. Huikkasin edessä juosseelle naisjuoksijalle, jotta "Jaa, tämäkös se Ryläys oli?".
Juoksin jälleen pienessä porukassa, ihan ok vauhtia, mutta olisin voinut mennä kovempaakin.

Kuva: Vaarojen maraton

Jälleen vähän tyydyin helppoon vauhtiin vaikka Ryläyksen päältä pääosin alamäkeä mentiinkin. Oli mukava juosta porukassa. Jossain vaiheessa pari mökkiporukkamme juoksijaa (Juha ja Tero) menivät ohitse ja pienen tuumailun jälkeen, päätin ohittaa tasaista vauhtia edenneen porukkamme ja juoksin pojat kiinni hyvällä sykkeellä. Pojat siinä kyselivät toisiltaan syketasosta ja huomasin omani olevan 10 pykälää matalemmat. Heti seuraavalla helpommalla ylämäkiosuudella painoin ohitse ja kiristin taas vauhtia. Otin geelin ja pistin tossua toisen eteen. Nestettä oli myös mennyt tasaisesti ja sitä riittäisi hyvin viimeiselle huoltopisteelle asti.
Noin 32km kohdalla oli tuo toinen ja viimeinen huolto. Aikaa oli mennyt 3t 55min ja viiden tunnin alittaminen oli teoriassa vielä mahdollinen. Reisiin oli alkanut sattumaan jatkuva kiipeäminen ja laskeutuminen, ja kun metsäpoluilta tulimme jälleen hiekkatielle, tuntui askeltaminen olevan vaikeaa. Pysähdyin tuolle huoltopisteelle täyttämään toisen lötköpulloni, otin liivistäni kofeiinigeelin sekä muutaman energiakarkin ja jatkoin matkaa. Toinen juoksuporukkamme juoksijoista pääsi tuossa ohitseni, mutta toinen jäi huoltopisteelle tankkaamaan. Lähdin Juhan perään ja vaikka reisiin sattui aina ylämäissä ja alamäissä etenkin, yritin pitää Juhan näköpiirissäni. Pikkuhiljaa koko ajan saavutin häntä ja siinä samalla tuli joitain juoksijoita ohitettuakin. Tuo viimeinen 10km on käytännössä helppokulkuista hiekkatietä ylä- ja alamäkineen ja taktiikkani oli panostaa tuohon viimeiseen kymppiin. Se vaan ei tuossa vaiheessa enää onnistunut ja kun viimeistä vitosta lähdettiin Juhan kanssa perätysten puurtamaan, reiteni olivat täysin sumussa eikä niistä enää ollut kavereiksi. Juha pääsikin laskettelurinteen nousun jälkeisessä polkulaskussa karkuun enkä häntä enää 2,1km loppunousussa tavoittanut. Minulla tuo n. 320m korkeuserolla oleva "setti" meni pääasiassa kävellen, joskin tasamaakohdat pystyin juoksemaan. Sykkeet olivat jo vähän laskussa, mutta eivät pahasti. Kroppa tuntui olevan lopussa. Pikkuhiljaa tuon n. 20minuutin kiipeämisen jälkeen alkoi kuulua meteliä ja yleisön kannustuksia. Maali olisi lähellä. Vaihdoin juoksuaskelille ja punnersin loput kymmenet metrit maaliin.

Maalissa oli hetken aikaa tosi ryytynyt olo, mutta neljän urheilujuomamukillisen ja usean leipäjuustopalan jälkeen alkoi hymyilyttämään ja tuli voittajafiilis! Loppuaikani oli 5:12:11 ja sijoitus kilpasarjan 76. (253 maaliinpäässyttä juoksijaa). Jalat olivat kipeät, reisistä, mutta eivät muutoin. Muutenkin kropassa oli ihan ok fiilis vaikkakin väsytti.

Suu täynnä juustoa ja pieni hymy suupielissä. Kuva: Nooa Nykänen

Melkeimpä siitä suorilta pääsi Sokos Hotellin saunaan lämmittelemään ja aloittamaan palautumisen. Saunassakaan ei vielä hirveästi irronnut minulta ajatuksia juoksun kulusta, mutta kun pikkuhiljaa todella runsaalle kisabuffetille pääsi syömään, alkoi juttukin taas luistamaan. Tuli jutusteltua tuttujen ja tuntemattomien kanssa heidän kokemuksistaan ja samalla siinä vähän omistakin fiiliksistä kertoillen. Lihakeitto teki tehtävänsä ja väsymys alkoi korjaantua pirteyden puolelle. Olin juuri juossut viisi tuntia metsässä ja olo oli näinkin hyvä - vaikka edelleenkin reisiin sattui. Ihmeen vaappuvaa oli muunkin kisaväen kävely, eli en ollut ongelmani kanssa yksin.

Löysin tutun porukkamme yhden pöydän ääreltä ja seurasimme palkintojen jakoa. Tuon jälkeen osa porukkaamme lähdimme mökille vielä elpymään ja tankkaamaan energiaa = syömään lisää. Illalla olisi vielä koko Trail Tourin voittajien palkintojenjako ja loppubileet. Ihan järkyttävän massiivista bilefiilistä ei ollut väsyn takia, mutta lähes puolilleöin jaksoin sinnitellä. Siinä iltaohjelman aikana käytimme vielä toverin kanssa tilaisuutta hyväksi ja nautimme toisen (hänelle neljännen) kisabuffet -aterian. Lämmin kanakeitto salaatteineen maistui. Sitten alkoi silmä kirjaimellisesti painamaan ja oli "pakko" päästä lepäämään. Hieman puolen yön jälkeen olin jo taju kankaalla makuupussini sisässä.

Sunnuntaina kotimatkalla oli mukava rupatella juoksutovereiden kanssa kunkin kisaseikkailusta. Suurin osa porukkaamme juoksi tuon 43km, mutta osa oli myös 86km matkalla. Kyllä ei olisi minulta irronnut 86km, joten hattua nostan näille maaliin pääseille hurjapäille!
Iltapäivällä kotona saunaa päälle ja juoksukamppeet pesuun. Kotona odotti flunssainen porukka ja tyttärellemme oli noussut kuumettakin ihan reippaasti. Tauti siis kiertää nyt perheemme läpi. Koitetaan taistella. Ihmeen hyvin kuitenkin minä pystyin flunssasta huolimatta juoksemaan eikä siltäkään osin ollut mitään ongelmia. Ja niin, vatsakaan ei oireillut eikä minkäänlaista muutakaan ongelmaa esiintynyt. Mitä nyt reisiin sattuu vieläkin.

Koti. Villasukat. Telkkari.

Kausi alkaa nyt olemaan paketissa. 19 kisatapahtumaa tälle vuodelle on ihan hyvä määrä ja ei sinänsä ole ihme, että vähän joku paikka alkaa kropassa kipuilemaan. Halloween Hike -tapahtuma olisi vielä loka-marraskuun vaihteessa, jonne ehkä lähden ajamaan pitkän matkan maastopyörällä. Nyt kuitenkin alkoi ns. ylimenokausi ja palautellaan kroppa taas siihen kuntoon, että se jaksaa ottaa uutta ärsykettä vastaan. Kohtahan tässä toivottavasti pääsee taas hiihtämäänkin!

Tässä vielä lyhyesti statsit Vaarojen maratonistani:

Ja träkki made by Suunto:

Kohti uusia seikkailuita!

Näkymä Ukko-Kolilta

Jani