Pohjustuksena "kisakertomukselle" olkoon se, että viikko sitten torstaina alkanut kuumeilu ja siitä seurannut räkätautisuus tekivät valmistautumisesta tämän vuoden Halloween Hikeen hiukan hankalaa. Välillä vointi oli hyvä, jopa normaali, mutta sitten taas seuraavana päivänä vointi saattoi olla ihan toinen. Treenimäärät olivat alhaiset, tarkoituksella, ja nekin treenit mitä tein, olivat kevyitä. Joskin torstaina iltapäivällä juostu 5km veekoo oli räväkin pitkään aikaan. Hiilihydraattitankkausta aloin tekemään keskiviikkona ja se jatkui torstaille. Normisettiä tankkauksen suhteen eli riisiä, pastaa ja vaaleata leipää vähän reilummin ruokavaliossa sekä hieman pullaa ja sokeripitoisia juomia. Tällä kertaa jätin MALTO-hössötykset kokonaan pois, koska tuntuu että niillä saa vain kropan tukkoon.
Maanantain lepäsin, tiistaina ajoin kevyen iltalenkin sateisessa ja erittäin tuulisessa kelissä ja sekin tuntui vielä ihan hyvältä. Keskiviikon lepäsin ja torstaina juoksin mennen tullen töihin - aamulla hyvin rauhallista vauhtia ja iltapäivällä siis 5km veekoona (19:17min!!). Tuonkin juoksun jälkeen vointi oli vielä ihan hyvä. Perjantaiaamu oli vaikea ja iltaa kohden olo alkoi taas muuttua tukkoisemmaksi ja "kipeämmäksi". Kuumetta ei ollut, mutta röörit ihan tukossa ja yskääkin oli alkanut kehittymään. Perjantai-iltana vielä mietin, lähdenkö koko Haikille ollenkaan.
Kamat olivat kuitenkin pakattu, keho tankattu, joten lauantaiaamuna herätys 6.00 ja aamupalan jälkeen kamat autoon, yksi juoksija kyytiin kaupungilta ja baanalle kohti Kulhanvuorta.
Tapahtumapäivän aamuna mittarissa oli täällä Jyväskylässä -5 astetta, mutta mitä lähemmäs Halloween Hiken starttialuetta tulin, pakkanen vain kiristyi. Paikoitusalueella katsoin vielä auton lämpömittarin näyttävän -13 astetta ja sehän pisti taas miettimään, ensinnäkin vaatetuksen riittävyyttä ja sitä miten flunssan kanssa homma sujuisi. No, pyörää kun irroittelin kuljetustelineestä ja aloin tsekkaamaan ajokkia kuntoon, pakkanen oli jäädyttänyt kammet täysin kohmeeseen ja kaikki muutkin "toiminnot" tuntuivat olevan erittäin tahmeita. Ketjuun vähän öljyä lisää ja muutamiin kriittisiin voimasiirron osiin. Hirveästi ei tuntunut vaikuttavan pyörä paremmalta, mutta kyllä sillä nyt ajamaan pystyi. Siinä pyörän kanssa touhutessa ja kamoja tarkistellessa, keli ei tuntunut ihan niin kylmältä, kuin mitä mittari antoi uskoa. En siis lisännyt vaatetusta ja pyörän kohmeisuutta lukuunottamatta homma oli suht bueno. Nenä vain oli ihan tukossa ja keuhkoissa tuntui yskittävää pistelyä.
Starttasimme Jouni Kahelinin ja Jussi Laurilan kanssa n. 9.00 matkaan ja eka rasti, Kulhanvuori oli haasteista ensimmäinen: Reitin korkein ja jyrkin kohta, jota ei päässyt ajamaan vaan heti alkuun piti jalkautua ja kiivetä liukkaat kalliorinteet ylös ja vuoren päällä leimattiin rasti. Siitäpä se "hauska" sitten alkoikin: Todella teknistä ja haastavaa maastoa kapeine polkuineen, väliin toki helppoajoista hiekkatietä, kärrypolkua ym. Sitten taas mentiin ihan täysin umpimetsässä, toki karttaan merkityllä reitillä, mutta sellaisessa ryteikössä, että ihan mistään sunnuntaipyöräilystä voida puhua. Suorastaan seikkailu-urheilua. Rasteja oli korkean näköalatornin huipulla, pienen luontopolun sillan kupeessa, jättimäisessä petäjässä (Esan petäjä) ym. Onneksi, siis onneksi, matkassani oli kaksi suunnistajakonkaria, jolloinka minun roolini oli oikeastaan vain seurata maastoa ja kirjallista reittiselostusta. Muutamalla pummilla kaikki rastit kuitekin löydettiin ja meno maistui ihan hyvältä n. 50km saakka, jolloin tukkoisuuteni alkoi enemmän vaikuttamaan raskaiden tunkkausosuuksien jälkeen. Koko kroppa oli ihan hapoilla, kun pyörää piti työntää ja välillä kantaa olkpäällä raskaissa suotyyppisissä hötteiköissä - onneksi maa oli kuitenkin kuiva ja hiukan kohmeinen eikä märkä niin kengät sentään pysyivät kuivina.
70km asti jaksoin hyvin vielä kammeta, ehkä hiukan hammasta purren ja välillä väkisin runnoen. Ajosuunnitelmahan meillä oli melko kova, eli 160km reitistä pitäisi n. yhdeksään tuntiin selvitä, joka ei 13km/h keskarilla kyllä toteutunut. Sen verran hidaskulkuista maastoa siis oli tarjolla ja nuo hitaiden osuuksien vaikutukset yritettiin sitten kuroa kiinni vauhdikkailla osuuksilla ajamalla todella reipasta vauhtia. 80km kohdalla erkanivat reitit toisistaan, 160 ja 100 kilometrin matkaajat saivat vielä valita, mille lenkille lähteä. Jounin kanssa teimme päätöksen ajaa vain 100km, mutta Jussi kovana sissinä päätti vielä tuon extran ajaa ja olikin maalissa reilu 10 tunnin ajassa. Viimeinen vajaa 20km oli helppokulkuista ja saimme tuolla osuudella suht hyvän pyörityksen vielä päälle, mutta pahalta se kropassa jo tuntui. Ei niinkään rasituksesta, mutta flunssa oli selkeästi pehmentänyt elimistön ja tehoja ei vain enää viimeisille kympeille irronnut.
Maalissa olimme ajassa 7t 21min minun kelloni mukaan, mutta virallisia aikoja vielä odotellaan - osa nimittäin saattaa olla vielä reitillä. Syketaso oli taudista huolimatta melko hyvä (avg135), kalorikulutus luokkaa 3500 ja nousumetrejä tuli Garminin mukaan 1061. Ei siis mikään järkyttävä korkeuseroiltaan tuo reitti, mutta sen sijaan rämpimistä riitti enemmän, kilometritolkulla.
Hyvää:
- reitti oli vaihteleva ja tuntui maastopyöräilyltä, ehkä jopa seikkailu-urheilulta
- pyörä toimi alkukohmeudesta huolimatta tosi hyvin - ei teknisiä murheita, vaikka niitä olisi voinut todella isolla todennäköisyydellä tulla
- eväät riittivät hyvin, joskin juomat jäätyivät pulloihin ekan tunnin jälkeen
- terveenä ollessani koko matka olisi varmasti tullut ajettua, koska mielenkiintoinen reitti vei paikoin mukanaan ja sai keskittyä vain "seikkailemiseen"
- vaatetus oli onnistunut - ei liikaa, mutta ei liian vähänkään. Positiivista myös, etteivät varpaat jäätyneet missään vaiheessa, jotka yleensä ovat ekana jäässä
- parannusta viime vuoden 100km reissuun ajallisesti tuli reippaasti vaikka tämän vuoden reitti oli ehkä haastavampi
- juomien jäätyminen - lyhyillä tauoilla piti keksiä keinoja juoman saamiseksi juontikuntoon
- "puolikuntoisena" osallistuminen ei ollut kauhean fiksua, mutta ehkä jollain tapaa se kuitenkin kannatti
- 160km jäi ajamatta, mutta 100km oli ihan riittävän raskas ja haastava
- printtikarttoja voisi opetella itsekin lukemaan - nyt olin vähän statistikon roolissa navigoinnin suhteen
Tässä vielä muutama kuva reitiltä:
Ehkä ensi vuonna uudestaan, toivottavasti paremmalla voinnilla. Nyt parantelen itseni kuntoon ja sitten katsotaan pikkuhiljaa peruskuntokautta käyntiin. Nyt pyörä pysyy tallissa tovin, sillä tämä kausi on nyt virallisesti taputeltu loppuun!
Treeni-iloa, monta sataa kiloa toivotellen,
Jani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti